tiistai 13. lokakuuta 2015

STRESSIÄKÖ?

Kerroin yhdelle osaaja-asiakkaallemme, että avaamme uuden myymälän Helsinkiin. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli, että et kai sinäkin nyt vain ala stressata. Toki uuden tekeminen on aina hieman haastavaa ja venyttää voimia, mutta stressi? Se syntyy yleensä siksi, ettei voimat riitä tai tuntee muuten olevansa riittämätön. Kun saan tehdä innostavaa työtä ja koen tekemiselläni olevan merkitystä, en tunnista stressiä. Pieni kiire on vain positiivista ja siitä, ettei tee mitään uutta, voi myös syntyä stressiä. 

Uuden myymälämme ovet avataan vaivihkaa maanantaina 26.10. klo 10. Tervetuloa katsomaan, mitä olemme saaneet aikaan!

2 kommenttia: